Päädyin punaisen Alfa Romeo 75:n omistajaksi keväällä 2016 ja kaikki lähti liikkeelle oikeastaan Peugeotin ratin takaa. Elettiin toukokuuta ja autokuumeen oireet olivat normaalit: sen hetkinen kärry alkoi tuntua tylsältä eli illat täyttyivät Nettiauton selailusta ja hakuvahdit jauhoivat dataa läpi.
Käyttöautona tuolloin oli makeasti kiertävä ysäritykki, Peugeot 306 GTI. Se täytti kaikki olennaiset kriteerit: se oli halpa, hauska ajettava ja harvinainen.
Peugeot laittoi riman huisin korkealle sekä ajettavuudessa että suorituskyvyssä euroihin nähden. Kierrosherkkä kahden litran 16-venttiilinen vapaasti hengittävä motti ja hieman madallettu alusta olivat huikea kombo missä vauhdissa tahansa. Takapään sai kevyessä autossa eloisaksi, kun kaasulta nopeasti hellitti. Etenkin liukkaalla tämä oli suurta hupia.
Meluisahan Pökötti oli, ja pitkillä matkoilla vain korvatulpissa oli kivaa. Eli piirun verran hienostuneisuutta saisi olla seuraavassa ajokissa. Olin myös päättänyt lopettaa hölmöilyt harrasteauto/käyttöauto-yhdistelmästä ja pyhittää seuraavan halvan auton puhtaasti harrasteautoksi. Katselisin sitten kunnon käyttöautoa muilla kriteereillä ajan kanssa. Nyttei kompromisseja!
Sitten eräänä päivänä Nettiautossa harrastetakavetoja kahlaillessa läpi, kohdalle sattui punainen vuoden 1989 Alfa Romeo 75 Uudeltamaalta. Neloskone nokalla, takaveto ja kuvien perusteella siistissä kunnossa.
En tiennyt mallista juuri muuta kuin, että ystävälläni sellainen oli jättänyt tien päälle 15 vuotta aiemmin. Ja että siinä on vaihdelaatikko takana ja hieman erikoisempi takajousitus. Luin mallista lisää.
75:n tuli markkinoille vuonna 1985 ja siitä on tehty useampia malliversioita, joista himoituin on vuoden 1987 Turbo Evoluzione. Tuota levikkeillä varustettua 1.8 turboa valmistettiin vain 500 kappaletta. Hinnat tätä nykyä kymmeniä tuhansia euroja. BLT-156 maksaisi murto-osan tuosta.
Italialaisen merkin omistamisesta minulla oli vain ennakkoluuloja: sähköviat, yleinen epäluotettavuus ja kaiketi vaatisi hallipaikan, jotta sitä voisin sitten korjata taidoilla, joita minulla ei olisi.
Mutta, autokuume on mystinen juttu ja Alfa veti puoleensa kuin hunaja kärpästä. Mitä enemmän myynti-ilmoituksen kuvia katselin, sitä enemmän kiilamaisuuden ja kulmikkuuden rakkauslapsessa oli imua. Pian kahlasin Alfa-harrastajien foorumeita ja Youtubea läpi.
Alfan 2.0 Twin Spark kerrottiin luotettavaksi koneeksi ja siitä löytyi kaksi sytytystulppaa per sylinteri ja venttiilin ajoitusta. Tämän yksilön konehuoneesta löytyi vapaavirtaussuodatin ja venttiilikoppakin oli maalattu punaiseksi. Autokiimassa minulle tuo oli käytännössä vintage-kilpa-auto!
Sitten sain selville, että autossa on lukkoperä sekä takajarrut sijoitettu tasauspyörästön yhteyteen jousittamattoman massan vähentämiseksi. Siis ne takajarrulevyt ovat siellä keskellä autoa ja sillä voisi sladitella? Viis jarrurempan haastavuudesta: luuri kouraan ja koeajoa sopimaan!
Koeajolla 75 lunasti. Se näytti luonnossa vielä paremmalta kuin kuvissa. Jotenkin massojen suhde tuli paremmin esille luonnossa kuin valokuvista. Maalipinta oli hyvässä kunnossa – ei priima, mutta siisti eikä ruostetta. Selkeästi oli hiljan maalattu, mutta ei ihan kympin suorituksella.
Ovi aukaistaan painamalla kahvassa olevaa neliötä. Ei mitään niin vulgaaria kuin vetäminen tai vääntäminen – vain jämäkkä painallus. Ovenavausta säesti metallinen, öljytty lukon loksahdus. Sisällä vallan ottivat materiaaliyhdistelmät, joita ei hetkeen ollut näkynyt: plyyshi, kangas ja lukuisat muovilaadut.
30 vuotta vanha uuden auton tuoksu on hillitty yhdistelmä öljyn ja bensan tuoksua ryyditettynä siivulla pölytyksen tarpeessa olevaa kangassisustusta. Lattialla oli suhteellisen uudet Alfa-matot.
Sisätilojen ilmavuus ja samalla kokonaisuuden pienuus tarjosivat aikamatkan 30 vuoden takaiseen autoiluun. Käsijarrukahva tervehtii kättä kuin lentokoneen kaasukahva ja kojelauta oli niin kapea ettei siinä pysynyt kännykkä.
Auton omistaja oli pitkän linjan alfisti ja se näkyi että tuntui autossa: ratti oli vaihdettu Momon Zagaton Designiin alla rullasi OZ:n Zagato-malliset laatukiekot. Maalit oli vedetty pintaan pari vuotta aiemmin ja alustallekin oli tehty muutostöistä.
Ajossa alusta osoittautui jämäkäksi 45-profiilin renkailla. Ohjaus puolestaan oli hippasen hitaanpuoleinen ja vaihteensiirto millä tahansa standardilla osoittautui epämääräiseksi. Etenkin kolmoselta kakkoselle vaihdoissa on oltava tarkkana.
Moottori puolestaan tuntui vajaat 150 heppaiseksi ja liki 30 vuotta vanhaksi padaksi varsin vahvalta: sitä oli hauska kierrättää ja arkiajoon vääntöä löytyi riittävästi. Jälkikäteen vaihdettu Supersprintin putkisto paukahteli kaasulta hellittäessä makeasti. Kaiken kaikkiaan 75:lla ajaessa oli erityinen olo ratin takana. Sitä vaan tiesi ettei näitä tule joka mutkassa vastaan.
Positiivinen ostopäätös oli tehty: minusta tuli punaisen Alfa Romeo 75:n omistaja.
Matka kotiin Alfalla oli äärikliseinen: aurinkoinen kevätilta, yksin autossa, yksin tiellä. Wayfarerit päässä ja Spotifysta nappeihin jytkyi kevyesti kasarisarjojen tunnarit-soittolista.
Nyt omistajuutta on 1,5 vuotta takana. Yllätyksiä on tullut, harmia koitunut ja rahaa palanut. Voisipa noista kirjoittaa oman juttunsa, sen verran hauskoja ja vähemmän hauskoja asioita 75:n kanssa on tapahtunut. Niistä löydät pikakattauksen Instagramistani.
Alfa 75:n viehätys ole kuitenkaan kadonnut. Joka kerta ajollaan Seiskafemma kerää katseita, hymyjä, peukutuksia tai kehuja. Ja sitä vanhaa Momon rattia on vaan niin kiva hiplata ja pyöritellä ja Supersprintin pikkupaukkeita kuunnella. Ne muutamat tuhannet kilometrit vuodessa Alfalla ovat todella erityisiä.
Autot ovat vaihtuneet minulla tiheästi, mutta tämän Alfan kanssa voi mennä hieman pidempään. Talven aikana Zender-vanteet saavat osakseen hyväilyä sekä muutamat sisätilojen epäkohdat saavat huomiotani: roikkuva kattoverhoilu, irronneet muoviosat. Ja todennäköisesti vanne- ja rengaskaupoille talven aikana tulee vääntäydyttyä.
Jos Alfa Romeot kiinnostavat – oli Alfa-malli mikä tahansa, suosittelen Alfa-harrastajien foorumia. Täältä olen saanut hurjasti apua ja ohjausta oikean tiedon äärelle. Foorumilaisille iso kiitos!
-jussi-
