Ota nämä asiat huomioon, kun valitset autoosi vanteita – talveksi!

MAM RS3-vanne Seat Leon ST FR:n alla.

KAUPALLISESSA YHTEISTYÖSSÄ: Laatuvanne

Ei ole aivan yhdentekevää, millaiset vanteet autossa pyörivät. Varsinkaan talvella.

Autojen ulkonäkö on monelle tärkeä asia ja esimerkiksi vanteet ovat yleensä ensimmäinen asia, miten auton ulkonäköä lähdetään muuttamaan tai koristelemaan.

Vanteiden valikoima on nykyään valtava, vaihtoehtoja on monia. Moni kakku päältä kaunis, nimittäin kaikki vanteet eivät ole parhaimmillaan talvivanteina. Vannevalmistajat tiedostavat tämän ja mallistoista löytyy vanteita talvisiin oloihin. Mutta, mikä tekee vanteesta kehnon talvivanteen?

Verrattuna kesään, talvella vanteeseen kohdistuu hyvinkin erilaisia rasitteita – ilmeisimmät ovat jää ja lumi. Pöllyävä lumi voi kerääntyä vanteen sisälle, jäätyä ja aiheuttaa kaikenlaisia ongelmia: tärinöitä, ääniä ja pahimmillaan jopa rikkoa komponentteja.

Sitten on suolaus. Teiden suola rasittaa vanteiden pinnoitusta ja sen tulee olla riittävän paksu taistelussa suolan rasitusta vastaan. Jos olet epävarma siitä, kannattaa varmistaa myös asia Laatuvanteen asiakaspalvelusta. 

Minä valitsin Laatuvanteen valikoimasta Seat Leoniin 19-tuumaiset Mam-vanteet. Malli on  RS3, mikä istuu varsin hyvin FR-varustellun Seatin aggressiiviseen lookiin. Väritys on korkeakiiltoinen Black Painted. Leveyttä vanteella on 8,5 tuumaa ja sen ET-luku on 45, joten se istuu valkoiseen Seatiin todella nätisti tullen juuri auton lokasuojan ulkokaaren tasalle. Flush! Normaalihinta vanteella on 211,90 euroa kappale, joten yhden sarjan hinnaksi tulee vajaa 850 euroa.

Mamin vanne on viisipuolainen hyvin avonainen vanne, jossa on vielä jaettu puola, joten se ei välttämättä sovellu kovin hyvin lumisiin olosuhteisiin. Valtaosa kilometreistäni kuitenkin kertyy pääteillä ja kaupungissa, joten tällä ei tässä tilanteessa ollut niin suurta merkitystä.

Mutta hyvin avonaiseen vanteeseen kertyvä lumi ja jää voivat kuitenkin pistää vanteen “epätasapainoon” ja tämän myötä ajo voi muuttua epämiellyttäväksi. Tosin, Mamin RS3-vanteen kaltainen avonainen vanne on myös helppo putsata kertyneestä lumesta.

Muutenkin vanteelta vaaditaan talviolosuhteissa hieman enemmän järeyttä kuin kesävanteelta. Teille kertyvä polanne heikentää monesti pienempien teiden kuntoa ja tämä aiheuttaa tietysti hakkaavaa rasitusta vanteeseen ja auton alustaan. Jotkut valitsevat autonsa vanteiksi talviajaksi vanteet, joissa on pakettiauton kantavuus! Valitsemassani Mamin vanteessa on kantavuutta 750 kiloa per vanne. Eli kyseinen vannesarja käy kokonaismassaltaan 3000 kilon painoiseen autoon – eli jopa pienelle pakettiautolle.

Riittänee Leonille, sillä auton kokonaismassa on 2010 kiloa.

Laatuvanteen valikoimasta löytyy runsaasti myös muita erilaisia vanteita, jotka ovat soveltuvia talvikäyttöön. Vanteita Laatuvanteen valikoimasta omaan autoonsa voi hakea automerkeittäin toimivalla haulla, sen löydät täältä. Kun auton malli on valittu, hakutoiminnoista voi alkaa rajaamaan vanteita esimerkiksi vanteen leveyden tai halkaisijan mukaan. Tärkeää tietysti on koko ajan muistaa, että talvikäyttöön tulevassa vanteessa on talvivanne-merkintä, vaikka kuinka hienoja vanteita tulisi selatessa vastaan.

Tulkoon talvi!

-manu-

Ps. Kiitos myös valveutuneen lukijamme palautteesta, josta hyvä huomio: varman päälle pelaava myös tekee vanteille pinnoitteen syksyllä ennen auton alle laittoa, jolloin vanteet hylkivät likaa ja kuraa paremmin ja pesee vanteet tietysti säännöllisesti.

Pinnoitetta vanteisiin ei ole laitettu, kun ne piti saada aika kiireellä alle, kun suunta oli talvisille teille, mutta pesua tulee harrastettua säännöllisesti. (päivitetty 7.11.2018 klo 20.14)

LUE MYÖS:

Auton ikkunat tummemmiksi? – Tee kalvotus ammattilaisen vinkeillä itse!

Unelmien ajot: Range Rover Classic

 

Leave a Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.