Ford Focus RS – 10 000 km väliraportti

10 000 makoisaa kilometriä on Focus RS:n puikoissa takana – seuraa 10 kuukauden väliraportti. Tähän mahtuu talvi-iloittelua, pari ratapäivää, lukuisia maantiekilometrejä, kaupunkipyörittelyä, perheautoarkea ja pientä RS:n ulkonäön piristystä. Tehoon ei väsy koskaan saati pakoputkien paukkeeseen.

Mutta, se arkinen ja tylsä osuus on usein myös kiinnostavaa auton omistajuuden kannalta. Väliraportti summaisi millaista elo RS:n kanssa on ollut kuluneen kymmenen kuukauden aikana.

Ford Focus RS on palvellut erinomaisesti, tavallaan, ja auton kanssa on ollut hemmetin hauskaa. Mutta silti CLS-686 on vieraillut huollossa tai korikorjaamolla keskimäärin 1,5 kertaa kuukaudessa.

Reissut korikorjaamoon ja huoltoon

Luovutuksen yhteydessä autoon tehtiin vuosihuolto ja heti perään Laakkosella takaisinkutsuna kuuluisa kannentiivisteen vaihto. Sylinterien kunto mitattiin ja motti todettiin kaikin puolin hyväksi – onneksi. Uutta moottoriakin näihin RS:iin on takuun puitteissa laiteltu. Uutta kannentiivistettä tilalle ja kovaa ajoa. Ajattelin, että nähdäänpä sitten määräaikaishuollon tiimoilla vuoden päästä. Vähän tiesin, että uudistuneen Laakkosen korikorjaamon kahvinkeitin tulisi minulle todella tutuksi tulevina kuukausina.

Kyseinen korikorjaamo Herttoniemessä on viihtyisä paikka ja palvelu ensiluokkaista. Tiedän tämän. Olen käynyt siellä kaikkiaan kuusi kertaa RS:n omistajuuden aikana. 

Ensimmäinen keikka tuli tehtyä parisen viikkoa kaupoista: raju tuuli kaatoi väliaikaisen liikennemerkin konepellille. Seurasi vauriotarkastus ja muutaman viikon päästä konepellin oikaisu ja maalaus.

Toinen visiitti korikorjaamolle tuli muutama viikkoa edellisestä, kun teloin RS:n oikean kyljen autohallin luiskan seinään. Lunta oli tullut pirusti ja jouduin ajamaan ajoluiskaan hieman oudosta kulmasta. Seurasi vahinkotarkastus ja muutaman viikon päästä painaumien oikaisu ja maalaus. 

Kolmannen reissun aiheutti ajoradalle joutunut jäämöhkäle. Melkoista rallia kodin ja Herttoniemen välillä.

Jääkalikkaepisodi

Vauhtia meillä RS:ssä oli rajoituksen sallimat noin 60km/h ja mitään ei ollut tehtävissä. Siinä ajoradalla se nökötti. Pimeässä ja kylmässä. Odotti kaveria. Tai uhria. 

Mistä lie oli mokoma tullut, mietin. Olisiko rekan rakenteista jalkautunut? Tärinään kyllästynyt tykkylumi, joka olisi jotenkin saanut vielä rotevan jääpinnoitteen. Lunta oli tullut pari päivää aiemmin aika hyvin ja sitä voisi olla kertyä vaikka lokasuojien uumeniin. Lumenkuljetuslavalta, ehkäpä? Se olisi loogista. 

Kimpale kolahteli väkivaltaisesti auton alla. Alkoi kuulumaan laahaavaa ääntä, aivan kuin joku yrittäisi kolata lunta. Auto seis ja arvioimaan.

Tuo turmiollinen jääkimpale raastoi muoviset roiskesuojat auton alla ja vahingoitti hieman puskuria. Tuhot arvioituani luulin voivani hoitaa homman itse Ebayn ja mekaanikkokaverini turvin autohallissa parilla sadalla eurolla. Ajattelin, ettei muovisuojien lohkeaminen talvella haittaa menoa, joten korjaukset hoitaisin myöhemmin. Painoin osan muoviosista takaisin, laitoin pari nippusidettä varmistukseksi ja menoksi. Vaikka mälli oli tapahtunut, minulla oli hyvä olo. Olin muka korjannut jotain. Näillä käsillä ja nippusiteillä. Talvella. Ulkona.

Parisen viikkoa jääkimpalekohtaamisen jälkeen käytin RS:n Herttoniemessä takuuhuoltoon liittyen. Harmituksen syy oli radio. Pyysin samalla tsekkaamaan mitä muoviosille kuuluu, jotta voisin tilata oikeat osat.

Selvisi, että muoviosat olivat tuhoutuneet aika mittavalta matkalta. Alustava muoviosien hinta olisi noin 800 euroa. Toki, vauriot piti vielä käydä vahinkotarkastajan arvioimassa. Kävelin pihan poikki ja nyhtäisin tarkastajaa hihasta. Olimme jo tässä vaiheessa naamatuttuja.

Sitten selvisi, että myös osa puskurin kiinnikereijistä oli lohjennut. Tämä tarkoitti, että pyöränkotelon sisällä muovisuojan kiinnitys oli epävarma ja suojat voisivat alkaa repsottaa ajan myötä. Tämän takia KOKO ETUPUSKURI PITI VAIHTAA. Tsiisus… pari reikää lohkeaa millin matkalta ja koko auton etuosa sai lähteä. Niin, ja syylärissäkin havaittiin pieni vuoto, joten varmuuden vuoksi vaihtoivat senkin.

Yhteenlaskettu hinta jääkalikan ja Focus RS:n kohtaamiselle: 3800 euroa! Onneksi on hyvä vakuutus ja omavastuulla selviää. Hiton jääkalikka. Niin harmiton ja samalla niin tuhoisa.

Muovin räminät, kulutus, outo radion toiminta

Sisätiloissa ei ole kummemmin valittamista. Vaikka osin design alkaa sisällä olla jo vanhahtavaa, niin Ford Sync3 ja Apple Carplay pitävät kirjeyhteyden tähän päivään. Lisäksi Recarot hivelevät silmiä ja selkää ajattomalla otteellaan ja ergonomia on makuuni. Toistaiseksi myös Recaron korkeiden reisitukien nahka näyttäisi kestäneen sisään ja ulos kapuamiset. Talvella pidin muotoon ommeltua liukasta istuinsuojaa kuskin tuolilla, mikä varmasti vähentää kulumista.

Mutta yksi ärsyttävä laatuvaikutelmaa rapistava seikka löytyy. RS:n taustapeilin takana oleva muovikotelo peittää sadetutkan ja hätäjarruavustimen kameran. Muovi on heppoista ja rämisee tietyillä kierrosluvuilla tai erityisen nypyläisillä tienpinnoilla ajellessa. Pieni tuppo jotain joustavaa ainesta korjaa asian, kunnes se väsähtää ja sovellettu mytty pitää vaihtaa.

Kulutus on korkeahko, arvatenkin. Maantiellä koko perheen ollessa jousilla kulutus on siinä 8 litraa/100 km. Kaupungissa kulutus pompsahtaa 12–13 litraan. Tehoihin, auton kokoon ja fun factoriin nähden kulutus on nippanappa hyväksyttävä. 

Radion toiminta on outo ja ainoa isompi ihmetyksen aiheeni koko autossa. Se menee itsekseen päälle auton käynnistyksen yhteydessä vaikkei sitä sammuttaessa jätetty päälle. Tätä oma-aloitteista toimintaa on ollut alusta lähtien eikä Ford Sync -ohjelmistopäivitys auttanut asiaan.

Jos moinen on radiolle ominaisuus, niin se on täysin turha.

Kuvitelkaa tilanne: olette kylässä ja pienokaisenne on nukahtanut. Hänet pitäisi saada autoon. Ennemmin sitä herättää karhun, kuin unet kesken jättäneen tirpanan kanssa tekee matkaa. 

Lapsi on saatu jo turvaistuimeen, ovet työnnettyä kiinni – sisätilan valo luonnollisesti off-asennossa. Painat startti-nappia ja nelipyttyinen turbohirmu pärähtää käyntiin. Pienokaisen unet eivät herpaannu. Sen suu on hippasen auki ja pää nojaa taaksepäin.

Laitat ykkösen silmään ja alat lipumaan pitkin ajotietä välttäen kiihdytyksiä. Kiität itseäsi ja otat hyvän asennon. Kaikki hyvin, olet pomo ja tiedät miten nämä hommat toimii, vakuutat itsellesi. Ja sitten, radio alkaa paasaamaan summittaisesti valitsemaansa kanavaa haluamallaan volyymilla. 

Paniikissa läimäytät radion on/off-volyyminappia kulmasta, jolloin radio menee vain kovemmalle. Painat uudestaan nappia. Ei reaktiota, joten painat uudestaan. Viive! Radio käy pois päältä ja menee taas päälle. Pulssi nousee, samoin lapsen vireystaso. Painat uudestaan ja seuraat taustapeilistä takapenkin niskatukeen asennetun peilin kautta pikkuisen liikkeitä. Hyvällä tuurilla matka jatkuu, huonolla tuurilla takapenkin matkustaja saa alkaa viihdyttämään uhmaikäistä pikkulasta pimeässä autossa.

Näytä minulle kuka moisen toiminnallisuuden on suunnittelut, niin minä näytän piilevän sadistin. Valikot on kahlattu läpi monesti enkä löydä mitään tätä ominaisuutta taklaavaa valintaa.

Veikeä arkiauto ja älytön suorituskyky

Vaikka tämä väliraportti antaa ymmärtää Focus RS:n arjen olleen vaiherikasta, en valita. Voittopuolisesti kaikki on erittäin mallikkaasti. RS tarjoilee hupia ja iloa käytännöllisessä paketissa. Saan kyytiin perheen viikonloppukamat ja heti maanantaina voin lempata työpaikan varastosta kyytiin videokuvauskaluston valoineen ja jalustoineen. Täydellinen kombo!

Normal-ajomoodissa kulku on sivistynyttä ja jos pitää kierrokset parissa tonnissa, kukaan ei korvaansa juuri lotkauta. Sport- ja Race Track -ajoasetuksilla paukkeet putkistosta tarjoilevat hupia ja päät kääntyvät. Kylmänä käynnistäessä RS tuntuu sopivasti antisosiaaliselta. Sydäntäni lämmittää myös se, että parivuotias tyttäreni hihkuu kuullessaan RS-kaasutukset.

RS:n menohalu on posketon jo näin vakiona. 4,7 sekuntia nollasta sataan ja ohituskiihtyvyyttä on tarjolla mielin määrin. Uusien Pirelli P Zerojen myötä autossa parani kaikki ajoon liittyvä – ohjaus tarkentui, ajomukavuus kohentui ja jopa kiihtyvyys tuntui piirun verran puhdikkaammalta.

Lyhyt visiitti Ahvenistolle alkukesästä paljasti myös nelivedon hienouden. Luulin päässeeni siitä kärryille liukkaalla telmiessä Premier Parkissa, mutta lämmin asfaltti paljasti enemmän. 

Koska pitoa ja vauhtia oli enemmän, nelivedon toiminnan havaitsi paljon paremmin. Siinä missä talvella kaikki oli yhtä nelipyöräluisua ja pitkää driftausta, alkukesän asfaltilla taka-akselin voimanjaon muutokset tunsi tarkemmin. Monet aloittelijan ajolinjat oikenivat, kun jaksoi vaan painaa kaasua ja malttoi pitää ohjauksen haluttuun suuntaan. Pääsin jopa pieneen nelipyöräluisuun Ahveniston mutkassa yhdeksän. Paljon on vielä opittavaa kokonaisuudesta, mutta olen erittäin tyytyväinen.

P Zerot ovat pitäneet pintansa kirjaimellisesti todella hyvin. Etenkin merkkikerhon ratapäivä Ahvenistolla alkusyksystä oli antoisa. Renkaiden ansiosta – nyt jo muutama tuhat kilometriä nähneenä verrattuna alkukesän ratapäivään – uskalsin tutkia taitojeni rajoja alkukesää rohkeammin. PZ4:ssa tuntuu olevan paremmin pitoa kuin muutamaa kuukautta aiemmin.

Mitä seuraavaksi?

RS on jo vakiona hieno värkki, enkä liiaksi vielä halua arkiautoamme muuttaa. Muutosten on oltava luonteeltaan simppelit ja niiden on tarjoiltava hupia jo pienissä nopeuksissa. Tätä kirjoittaessani olen jo tehnyt tilauksen kartiosuodatinsarjasta, minkä pitäisi tuoda lisää imuääniä sekä puhtia kulkupuolelle.

Joka tapauksessa, hymyssä suin RS:llä painetaan kohti syksyn pimeyttä.

-jussi-