Näin päädyin Alfa Romeon omistajaksi

Päädyin punaisen Alfa Romeo 75:n omistajaksi keväällä 2016 ja kaikki lähti liikkeelle oikeastaan Peugeotin ratin takaa. Elettiin toukokuuta ja autokuumeen oireet olivat normaalit: sen hetkinen kärry alkoi tuntua tylsältä eli illat täyttyivät Nettiauton selailusta ja hakuvahdit jauhoivat dataa läpi. Käyttöautona tuolloin oli makeasti kiertävä ysäritykki, Peugeot 306 GTI. Se täytti kaikki olennaiset kriteerit: se oli halpa, … Read more

Pienet reiät piiloon!

KAUPALLISESSA YHTEISTYÖSSÄ: Juhlapesu. Kilometrejä autoni mittariin kertyy aika paljon. Valkoinen Seat nieli ensimmäisen vuoden aikana peräti 45000 kilometriä. Tuolla matkalla maalipintakin altistuu monenlaiselle harmille, kuten ilmassa lentäville hiekanjyville, kiville ja nastoille. Tuulilasikin on vaihtokunnossa, mutta sen ehtii. Sen sijaan nokkaa komisti joukko kilsatonnien tuomia kiveniskemiä. Osa niistä oli niin syviä, että vihertävä pohjamaali näkyi selvästi. Eli … Read more

Tuumasta toimeen

KAUPALLISESSA YHTEISTYÖSSÄ: Rautamo. Muutama päivä sitten uhosimme, että nyt alkaa Seatien stailaus. No alkaahan se – aloitamme tietysti samasta, kuin mistä yleensä tällaiset projektit aloitetaan eli pyöräkoon suurentamisesta. Alle on saatava siis uudet alumiinivanteet. Jussi: “Minun Seatin pyöräkoko on nyt 18 tuumaa kesät talvet ja vannemallikin on sama vuoden ympäri. Hitusen tylsää, mutta kaupantekohetkellä olin tinkimiseni tinkinyt ja … Read more

Seikkailua sulkaviidakossa

photo by Jussi Partanen

Pari viikkoa sitten lokakuisena iltana työkeikalta kotiin ajaessani satoi – vastaantulevien autojen valot häikäisivät, koska valo taittui tuulilasiin pyyhkijänsulkien jättämistä raidoista. Syksyn pimeyden ja sateiden saapuessa huomaa hyväkuntoisten pyyhkijöiden merkityksen – omani alkoivat olla tiensä päässä. Aiemmin vuosia työsuhdeautoilua harrastaneena en ollut vaihtanut autoon pyyhkijöiden sulkia itse, joten sulkahyllyille ei ollut tarvetta vierailla vuosiin. Nyt Seatin kohdalla … Read more

Tästä alkaa Seatien stailaus!

Nollakoron rahoitus. Noita taikasanoja ei usein tule vastaan autorahoituksessa. Osin siksi me molemmat huristelemme tällä hetkellä vuosimallin 2016 Seat Leon ST Fr -farmareilla: on nelivetoa, on 150 diesel-heppaa kiinnostavan näköisessä paketissa. Toisin sanoen, ostimme noin vuosi sitten samanlaiset autot, ihan toisistamme riippumatta. Edessä lienee kevyt stailaus, jotta autot saadaan enemmän toisistaan eroamaan… Manu: “Tämä, että … Read more

Tsekkaa 360°-video syysretriitimme aamutunnelmista

  Terveisiä Hiidenveden rannalta, missä vietimme syysretriittimme! Hitaiden retkeläisten tunnelmat. Kaurismäkeläiseen henkeen niukkasanainen aamu on kuvattu Garmin Virb 360:llä. Kyseinen kamera on helppokäyttöinen ja sen saa kuvaamaan parissa sekunnissa virrattomasta tilasta. Vaikka kameran näyttö on pieni ja menun hierarkiaa ei näe sen hetkistä valikon kohtaa pidemmälle, emme kokenee sitä hankalaksi. Jos tilanne sallii ja puhelin … Read more

Teltat pystyyn!

Have A Drive aloittaa ja mikä parempi tapa rynnätä blogimaailmaan kuin savunkatkuinen retriitti autoilla telttaillen. Kiireinen syksy meillä molemmilla takana. Päätimme irrottautua vajaaksi vuorokaudeksi normiympyröistä, jotta saisimme ideoitua tätä alkavaa blogiamme. Vajaa vuorokausi, sen verran saimme naarattua kalentereistamme yhtäaikaista vapaata, joten siihen oli iskettävä. Mutta, mitä sitä tekisi? Ajatus syysretriitistä syntyi, kun totesimme, ettei katkeamatonta … Read more

Kerran autohullu – aina autohullu!

KUN PIENESTÄ pojasta saakka on bensan katkua imenyt vereensä, se ei lähde sieltä mihinkään. Pitkän linjan autotoimittajat, Jussi Partanen ja Manu Tuppurainen palaavat suomalaisen automedian pariin – tällä kertaa bloggareina. Jussi Partanen on tunnettu Nelosen Start! -auto-ohjelmasta kameran molemmilta puolilta vuosien takaa, pirteänä ruutukasvona sekä taitavana kamerankäyttäjänä ja editoijana. Sen lisäksi, että Manu Tuppurainen myös näyttänyt naamaansa … Read more