Ensivaikutelma Lappi Jää-Ahma nastarenkaista – järkiostos vai väärässä paikassa pihtaus?

Kaupallinen yhteistyö: Vannetukku
Lappi Jää-Ahma – nyt ei ole Subarun pito ainakaan nimestä kiinni. Nimeään myöten tämä rengasmalli on suunnattu hintatietoisen, eurojaan ja bonuskorttiaan rystyset valkeina puristavan suomalaisen mielenmaisemaan. Eli minulle. Kappalehinta noin 88 euroa (225/45/17). Suomalaista suunnittelua Nokialta superhalvalla. Ja taitaa olla ensimmäinen kerta, kun renkaiden kyljessä on ääkkösiä.

Halpis-Subaru tuli talliin viime keväänä kesärenkaat alla ja yhdeksän vuotta vanhat Nokian Hakkapeliitta 7 -nastarenkaat takakontissa. Kyseiset renkaat on paistettu viikolla 44 vuonna 2012, joten odotukset renkaista eivät olleet kummoiset. Marraskuussa laitoin ikärenkaat alle ja totesin kokonaisuuden olevan riittävän kelvollinen kuuraiselle ja märälle asfaltille, joten päätin pitää kumit uteliaisuuttani ensilumille asti. Ajotuntumaltaan vanhat nastarenkaat olivat kovat ja hailakka mustan-harmaa väri kertoi tarinaa seoksen ikääntymisestä. 


Sitten saapuivat lumet ja paukkupakkaset myös Etelä-Suomeen. Vetopitoa oli Subarun maukkaan nelivedon turvin riittävästi ikälopuilla nastoilla, mutta sivuttaispitoa jäin kaipaamaan. Nastat olivat syvällä kumissa Hakkapeliittojen uumenissa, joten iso osa niistä hädin tuskin teki työtään. Lisäksi, vasen eturengas oli alkanut päästää ilmaa ja sitä sai täyttää pari kertaa viikossa.

Vajaalla neljällä sadalla kotiovelle

Rengastarjontaa selatessani 17-tuumaiset premium-nastarenkaat huitelivat minimissään 700-800 eurossa. Moinen siivu talvirenkaista reilun viiden tuhannen euron budjetti-Subaruun tuntui hullulta. Useamman talven kitkoilla ajaneena en voinut puolustella ajatusta maksavani talvirenkaista niin paljoa vain uteliaisuuttani. Etenkin, kun en ole yhtään varma miten pitkään Legacy pysyy tallissa.

Lyhyt rengasmatikkani valinnan suhteen oli seuraavanlainen: älä osta käytettynä, ja jos kitkat toimivat ilman yhden yhtä nastaa, niin uudet budjettinastat toimivat paremmin kuin kitkat. Koska nuo nastat. Eli puhelin käteen ja soittoa rengasmyyjälle. Muutaman meilin jälkeen Vannetukku toimitti renkaat arkitestiin veloituksetta. Renkaille tulee lopputalven aikana arviolta 3000-4000 tuhatta kilometriä maantietä, mukulakiveä ja ratikkakiskojen ylityksiä.

Halvan budjettiauton ylläpitäjälle Lappi Jää-Ahma -renkaiden houkuttelevin ominaisuus on hinta: alle neljällä sadalla kierros kotiin toimitettuna. 11 eri autoa vuosien varrella omistaneena jakauma nastarenkaiden ja kitkojen välillä meni tasan, ja pari viimeistä autoa olivat talvensa rullanneet premium-kitkoilla. Oli nastojen vuoro.

Ensikokemukset ja markkinointijargon

Ensivaikutelma Jää-Ahmoista oli hiljaisuus ja hyttiin tuli kaivattua mukavuutta. Elähtäneet Hakkapeliitat olivat välittäneet rattiin pienen pieniä tärinöitä. Tajusin tämän vasta renkaiden vaihdon myötä: mikrovärinät ja rengasäänet ovat nyt tiessään.

Jää-Ahma -renkaissa onkin nastoja paljon vähemmän kuin vastaavissa kilpailijoiden nastarenkaissa. 225/45/17 koossa nastoja on 96 kappaletta, kun niitä muilla valmistajilla niitä on yli tuplaten. 

Äkkiseltään tuntuu nurinkuriselta nipistää pitoa aikaansaavista elementeistä. Tässä tapauksessa nastojen määrää kompensoidaan sekä nastojen muotoilulla että kumiseoksella, sanoo Lappi Renkaat.


Rengasvalmistaja kertoo myös kumiseoksen sisältävän rypsiöljyä haitallisten öljyjen sijaan ja seos tähtää suorituskykyyn pohjoisissa olosuhteissa. Jää-Ahmojen nastat ovat tavallisesta piikkimäisestä tai nastamaisesta muodosta poiketen tähden muotoisia. Nastoillakin on tarttuva nimi: shuriken. Savoksi se tarkoittaa heittotähti.

Tällä seos-nasta -kombolla päästää valmistajan mukaan jopa parempaan suorituskykyyn kuin eräillä kilpailijoilla, joissa on enemmän nastoja. Lisäksi nastojen tiestöä syövän vaikutuksen arvellaan jäävän paljon pienemmäksi Jää-Ahmoilla nastojen vähäisen määrän ansiosta.

Uudet budjettikumit ovat mukavat karkeakäyntisen Subarun alla. Puutteita en arkiajossa ole havainnut: pito on mainio ja renkaat ovat todella hiljaiset nastarenkaiksi. En kuule nastojen ropinaa lainkaan.

Ja vaikka Subaru sai alleen H&R:n madallusjouset, auto on edelleen todella mukava matka-auto. Uusi ajokorkeus on reilut kolme senttiä vakiojousia matalampi. Uudet TEC Speedwheels AS2 -vanteet 7,5 tuumaa leveänä (et 38) viimeistelevät Subarun uuden talvilookin. Renkaat täyttävät nyt pyöränkotelot mehukkaasti reunoja myöten. Hästäk fitment!

Huippuedullisten nastakumien taustalla häärii Kontio Renkaat, budjettikumien valmistaja suomalaisella suunnitteluhartioilla varustettuna. Kontio Bearpaw Sport Macrot 18-tuumaisena löytyvätkin Subarun kesärenkaina, joten hintatietoinen rengasteema jatkuu nyt ympärivuoden.


Jää-Ahma nimi saa aikaan raapivat mielikuvat ja markkinointiosaston pamfletti lupaa renkaan kappalehintaan nähden bonuskortin halkaisevat ominaisuudet. Muun muassa parempi pito niin kiihdytyksissä kuin hätäjarrutuksissa sekä hiljaisuus ovat myyntivaltteina.

Tähän mennessä renkailla on suhattu pääkaupunkiseudulla reilut tuhat kilometriä vaihtelevissa olosuhteissa. Mukaan on mahtunut superlumiset talvimyräkät,  kuivaa asfalttia ja kaikkea siltä väliltä. Toistaiseksi en ole jäänyt renkailta kaipaamaan mitään. Ennakoivalla ajolla Lappi Jää-Ahma nastarenkaat vaikuttavat olevan loistava budjettivalinta.

Innolla odotan pääseväni testaamaan Subarun todellista nelivetoa ja näitä budjettirenkaita keiloja väistellen. Sitä siis luvassa!

Renkaat toimitti pitkäaikaiseen testikäyttöön Vannetukku, joka on Lappi Renkaiden virallinen jälleenmyyjä.

-jussi-

Leave a Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.