Kuin viimeistä päivää – Alfa Romeo 75 vaihtoi maisemaa

Alfa Romeo 75 tankilla.

Alfa Romeo 75 saa viimeisen ryypyn minun piikkiini. Vähiin käy ennen kuin loppuu.

Punainen Alfa Romeo 75 2.0 Twin Spark tuli taloon kaksi ja puoli vuotta sitten. Se oli elämäni ensimmäinen Alfa Romeo. Makoisa ajettavuus ja lapsuusaikojen kaikuja hersyvä design tarjoili hymyjä euroille korkojen kera. Heti ensi kilometreistä lähtien ajattelin etten koskaan tätä myy – mikään ei tule minun ja Seiskavitosen väliin. 

Hypätään ajassa eteenpäin, tähän syksyyn.

Oli perjantai, aurinkoinen syyspäivä. Hektinen työviikko oli paketissa. Sain soiton. Tuttu Alfa-harrastaja oli langan toisessa päässä ja halusi jutella yleisellä tasolla kokemuksistani liittyen Alfa Romeo 75:een, ja nimenomaan 2.0 Twin Sparkiin. Hän oli iskenyt silmänsä jollain jobbarilla myynnissä olleeseen Seiskavitoseen, mutta pyyntihinta oli topakka. Häntä taisi arveluttaa ja hän varmasti soitti saadakseen ostopäätökselleen tukea.

Kun nyt liki kotiovelta tullaan ostamaan, niin…

Jollain kierrepallolla päädyimme keskustelemaan minun BLT-156:sta ja vain 15 minuuttia myöhemmin, olimme sopineet kaupat minun Alfasta. Ja kaikki tämä tapahtui kävellessäni raitiovaunupysäkiltä kotiovelle! Yllättäen ja puskista kuin Simo Häyhä. Astelin sisään ja pienessä shokissa tokaisin: “Alfa meni kaupaksi.”

Ei se ollut aktiivisessa myynnissä, enkä edes ollut ajatellut siitä luopuvani. Mutta – olin koko kesän harmitellut miten vähän ehdin sillä ajaa: vuodessa mittariin tuli vain reilut 700 kilometriä. Käytännössä ajoin bjj-treeneihin ja takaisin pari-kolme kertaa viikossa, hyvällä lykyllä ja satunnaiset työajot päälle. Työssäni minun täytyy kuljettaa paljon videotuotantokalustoa: laatikkoa, jalustoja, laukkuja, valoja ja tässä kohtaa Alfan rajat tulivat yleensä vastaan. Noina päivinä astelin Alfan ohi Seatin rattiin.

Autopaikka, huollot ja vakuutukset ynnättynä Seiskavitonen imi vähintään 120 euroa kuussa vaikkei ajaisi metriäkään. Ei nyt mikään mahdoton summa hauskanpidosta, mutta kun sitä hauskaa ei ehtinyt pitämään.

Ja niin siinä vain kävi, että pitkäaikaiseksi harrastepeliksi kaavailtu Alfa Romeo 75 2.0 Twin Spark oli lähdössä uudelle omistajalle odotettua aiemmin.

Seiskavitonen: oikut, huollot, muutostyöt…

BLT-156 oli vanhaksi Alfaksi suhteellisen oikuton yksilö. Se oli ollut hyvällä pidolla ja talvisin se loikoili lämpimässä tallissa tuoreissa öljyissään. Viime kesänä, outoa kyllä, se korjasi itse toimimattomat sähkötoimiset etulasinnostimensa. Kätevää!

Toki vanhus osasi myös tuoda jännitystä elämääni. Lasinpyyhkijöiden moottori jumitti sulat pystyasentoon kaatosateessa. Moottoritiellä. Ja eräänä iltana päätin lähteä nopealle kauppareissulle ja ajattelin pitkästä aikaa ajella tuon pikkureissun Alfalla. Se jätti Prisman ruutuun klo 21.03.

Mitä muuta? Pakosarjaan tuli reikä ja ajoviima painoi katkut ohjaamoon, mikä teki matkanteosta varsin kiinnostavaa: perille tultiin aina pikkuhutikassa pääpyörällä. Tästä koitui yleensä takauma lapsuuden automatkoihin. Ei ihme, että niillä autoreissuilla aina vähän oksetti.

Kaikesta nikkaroinnista selvittiin ja korjaukset olivat suhteellisen mahtillisia. Isoimmat huollot olivat katsastusinsinöörin hylkäämät etupään alapallonivelet sekä rungon hitsaus ruostevaurioiden vuoksi. Alapallonivelien vaihdon ansiosta ohjauskin terävöityi hieman. Vanhat autot tykkäävät öljynvaihdosta, niinpä se homma tuli tehtyä neljää kertaa 2,5 vuoden aikana.

Suurimmat – ja kalleimmat – muutokset olivat Zender Milano -vanteet sekä vakiojakkaroiden vaihtaminen Recaron ortopedisiin sporttipenkkeihin. Yhteensä niihin paloi 1500€, mutta olivat sen arvoiset. Penkkien ansiosta kykenin ylipäätään ajamaan autoa.

Viimeiset kuukaudet Alfan takakontissa oli työkalupakki, autopukit sekä liuta öljy- ja autokemikaalipurnukoita: siitä oli tullut erittäin kallis ja erittäin pienikokoinen varasto. Ohimennen sinne saattoi laittaa talteen yhtä ja toista verukkeella haen-sen-sitten. Enimmäkseen se oli tallissa.

Viimeinen ajolenkki

Viimeinen kokonainen päivä BLT-156:n kanssa sattui viikonlopulle ja päätin ottaa siitä kaiken irti. Taivuttelin ammattivalokuvaaja-kihlattuni kameran varteen vissyvesipalkalla ja suuntasimme Länsi-Uudenmaan mutkateille napsimaan pari viimeistä ruutua.
Kuvaaja ojan penkalle ja odottamaan kännykkään viestiä milloin kuva on valmis. “Go!”, sanoi viesti.

Tunkiessani määrätietoisesti Alfaa kakkosvaihteen valittuun mutkaan kerta toisensa jälkeen tajusin etten ollut (kertaakaan aiemmin) oikeasti ajanut, siis AJANUT Alfalla. Ajoni oli ollut jotain varovaista 60% köpöttelyä ryyditettynä hetkittäisillä tunnelikaasutuksilla. Nössöjen hommaa, toisin sanoen.

Tuttu Länsi-Uudenmaan mutka siinsi taas edessä. Kakkosvaihde muuttui kolmoseksi ja sisääntulovauhti kasvoi. Näin tätä olisi pitänyt ajaa aina, mietin. Seiskafemmaa piti napata raiveleista ja laittaa kierrokset kaakkoon. Kunhan piti vaihteensiirrot rauhallisen määrätietoisinä, eteneminen oli jouhevaa ja moottori tuntui vahvalta. Pari tuntia adrenaliinin vahvistamaa kepittelyä ja oli aika ottaa viimeiset kuvat Alfan vieressä seisten.

Kaupat finalisoitiin työpäivän jälkeen läheisen kuppilan ikkunapöydässä. Kaupantekijäisiksi herrasmies ojensi pitkäripaisen tunnistettavan paperipussin. Pussista pilkotti perushyvää, vahvan tanniinista italialaista punaviiniä, mitä ei kuitenkaan oltu hinnalla pilattu. Kyseisessä viinillä ja Alfalla oli yhteistä: paljon vastinetta eurolle.

Lisäksi, hän lupasi järjestää minulle ajolenkin 75:lla, jos mieli tekee. Ihaillen mutustelin kaverin eleitä.  Pelisilmää on vaikea opettaa, sen kanssa synnytään. Se on vaan mukavaa tehdä kauppaa hyvän tyypin kanssa.

Kun Alfa kaasutti uuden omistajan käskytyksessa pitkin Kallion katua pois, hoksasin etten ollut nähnyt 75:stani liikkeessä kertaakaan. Näen sen liikkeessä vasta viimeistä kertaa, kirjaimellisesti. Olisi pitänyt antaa avaimet säännöllisesti jollekulle ja pyytää ajelemaan ohitseni. Istuisin sitten pientareella ja kuuntelisin neloskoneen kirmausta ja Supersprint-putkiston pauketta. Onneksi on Youtube ja Alfa Romeo -keskustelua Facebook-ryhmä.

Mitä seuraavaksi? Hetken tässä ainakin tuumailen. Alfa Romeo Seiskavitonen asetti riman yllättävän korkealle. Kevyessä vintage-takavedossa on tiettyä imua, mitä ei voi kopioda – pienikin ajomatka on erityinen. Se oli käytännöllinen sekä hauska, ja niitä ominaisuuksia painotan tällä hetkellä.

Oli seuraava menopeli tallissani moderni tai vanha, sillä on isot italialaiset kengät täytettävänään.

-jussi p-

Alfa Romeo 75 ladon edustalla.

Se oli Alfan osalta tällä erää tässä. Seuraava ajokki tallissa tietää roolinsa: sen on oltava hauska ja käytännöllinen. Niistä ei tingitä.

 

LUE MYÖS:

Alfan vanteet kiiltoon budjetilla – testissä kaksi kiillotustahnaa

Näin päädyin Alfa Romeon omistajaksi

 

You may also like...

1 Response

  1. 24.1.2019

    […] 2017 Focus RS mk3 on varustettu vanhan koulukunnan lyhyellä piiska-antennilla, kuten ex-Alfani vuodelta 1989. Kai tässä joku designmotiivi taustalla on piilemässä, jota on Ford Motor […]

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Have A Drive is Stephen Fry proof thanks to caching by WP Super Cache